Nochebuena - 24.12

Jouluaatto ei ole virallinen pyhäpäivä Espanjassa.

Jouluaatto

Espanjassa joulu on erityisen merkittävä juhla, ja sitä vietetään usein läheisten, perheen tai ystävien kesken. Espanjassa joulu on täynnä iloa (ja ääntä), yhteisöllisyyttä ja herkullisia ruokia. Suomalaiseen hillittyyn jouluun verrattuna espanjalainen joulu on railakas ja iloinen juhla.

Varsinainen joulunvietto alkaa yleensä joulukuun 22. päivän tienoilla ja jatkuu aina loppiaiseen asti, joka on 6. tammikuuta. 

Jouluaattoa kutsutaan Espanjassa nimellä ”Nochebuena” (Hyvä Yö). Perheet kokoontuvat sukulaisten ja ystävien kanssa yhteen juhlimaan. Kuninkaan pidettyä joulupuheen klo 21 aloitetaan pitkä herkullinen illallinen perinneruokineen ja joulun herkkuineen. Myöhemmin illalla nuoret ja nuoret aikuiset saattavat lähteä kaupungille ”jatkoille” juhlimaan ja tanssimaan aamuyön tunneille saakka. 

Espanjan joulunviettoon kuuluu monia perinteitä ja tapoja, ja ne voivat vaihdella alueittain. Tässä on joitakin yleisiä tapoja, joilla Espanjassa juhlitaan joulua:

Joulunavajaiset: Espanjassa joulukauden virallinen aloitus on joulukuun 22. päivä, ja tätä päivää kutsutaan ”El Gordo” -päiväksi, jolloin järjestetään suosittu ja  iso ”jouluarvan” arvonta.

Joulun aikaan kirkossa ja teattereissa: Kirkoissa järjetetään joulumessuja ja -tilaisuuksia. Monet perheet osallistuvat jouluaaton iltamessuun, joka tunnetaan nimellä ”Misa del Gallo” eli ”Kukonmessu”. Tämä messu on tärkeä osa joulunviettoa.

Teattereissa on joulunaikaan joulutunnelmaisia esityksia, esim. Malagan Cervantes teatterissa esitetään suosittu Pähkinänsärkijä balettiesitys.

Jouluruoat: Espanjalaiset nauttivat monista perinteisistä jouluruoista, kuten jamón serrano -kinkusta, merenelävistä, erilaisista tapaksista, paellasta ja erilaisista makeisista kuten turronista ja manteliturrónista.

Joulutapahtumat: Monilla alueilla järjestetään erilaisia joulumarkkinoita, konsertteja ja muita tapahtumia, jotka juhlistavat joulukautta. Monet kaupungit myös koristellaan kauniisti jouluvaloin ja -koristein.

Kaupungin jouluvalaistus: Monet kaupungit koristellaan kauniisti jouluvaloin ja -koristein, mikä luo lumoavan ja juhlallisen tunnelman kaikkialle. Esim. Malagan kaupungin jouluvalot äänieffekteineen on todellla näkemisen arvoisia.

El belén: Monet espanjalaiset perheet luovat belénin eli joulukuvaelman kotiinsa, joka esittää Jeesuksen syntymän kohtausta. Näitä joulukuvaelmia voi nähdä myös monissa kirkoissa ja julkisissa paikoissa mm. Yleensä kaupungintaloilla on omansa..

Joulukuusen sijasta: Monissa espanjalaisissa kodeissa ei ole perinteistä joulukuusta, vaan kodit koristellaan usein mistelillä, punaisilla ja keltaisilla nauhoilla sekä erilaisilla koristeellisilla esineillä. Jonkinkokoinen belén on pystytetty melkein joka kodissa.

Joulupäivä (ainoa varsinainen pyhäpäivä) on aikaa, jolloin perheet ja sukulaiset kokoontuvat yhteen ja viettävät rauhallista aikaa keskenään. Perheet voivat vaihtaa lahjoja ja nauttia yhteisestä ajanvietosta. Yleensä lahjat kuitenkin saadaan vasta loppiaisena Kolmelta Itämaan Tietäjältä.